Mummi

Moiksis kaikki :)

Mennää ny suoraan asiaan, mun mummi kuoli tiistaina 20.12.2011 noin kello 19.15. Äiti piti sitä kädestä kiinni. Kirjotin sinä iltana tekstin tänne mun sen hetken fiiliksistä, mut sit äiti sano et "oo sit tarkkana mitä sinne facebookkiin kirjotat" enkä ollu varma oisinko sillee "saanu" laittaa sen, emt miks, ni otin sen sit pois. Jos ketään kiinnostaa, voin kyl julkasta sen joskus. Mut ei siin varmaa kauheesti muuta eroo oo tähän, paitsi et se on kerrottu oikeesti siin hetkessä ku äiti ei ollu viel tullu kotiin ja mua pelotti ihan helvetisti. Kyllä saatan kiroilla tässä tekstissä koska mun olo vaatii sitä anteeks.

Eli, oli mun siskon synttäri ja mul oli ollu muutenki tosi kiva päivä en tiiä miks mut mul tulee siit ihan älyttömän huono omatunto :(  ja sit sairaalast soitettiin et mummilla on tosi huono olla ja äiti lähti heti. Se oli sit kerenny olla siel vartin mummin luona, kunnes se sitten tapahtu..

Mummi joutu sairaalaan syksyllä, ku se oli pudonnu sängystä ja sen jalat oli niin huonos kunnos ettei se päässy ylös sielt ja sillee, sen jalat leikattiin ja kaikkee, ja se oli sit vähä yli kaks kuukautta sairaalas. Mä en nähny sitä kertaakaan sinä aikana. Puhuin sentään pari kertaa puhelimes, ja tulin niist puheluist ihan sairaan onnelliseks, ku ne ain anto toivoo siit et mummil on kaikki hyvin ja et kyl  tää kaikki täst. Mut ei vittu sit kuitenkaa. Anteeks mul tulee paha mieli ku kirjotan tätä joten saatan heittää tonne väleihin tollasii lauseit..

Siin joulukuun puoles välissä, tai sillon 17.-18. päivä mummin vointi koheni tosi hyväks, ja sillon lauantaina puhuin sen kaa puhelimes. Ette voi uskoo, en kadu mitään nii paljoa ku sitä et olin sillon menos tapaamaan mun protu kavereita ja just lähössä, ja sit oon sillee en ny kerkee puhuu, ja puhuin sen kaa vaan korkeintaan viis minuuttii. Tekis mieli hyppää katolt, mut toisaalt ei se mitää auttais.

Mä en enää tiiä välil mitä täst tulee, tai kuka enää mulle sanoo joka kerta ku nään sen et oon kasvanu ainaki kymmenen senttii, kuka pussaa mua poskelle ja haluu halaa ja rutistaa, kenen kaa mä katon turhia saksalaisia draamoja tai kauniita ja rohkeita, hei mä en kestä :( oon niin surullinen. Mä ajattelin ja pelkäsin jo, et muhun tuli joku vika sillon joulukuussa, koska en oo joulun jälkeen itkeny kertaakaa vaik mua ois itkettänykki. Silmiin vaan on sattunu. Sillon ku äiti tuli kotiin sielt sairaalasta ja kerto et mummi on kuollu, itkin enemmän ja kovempaa ku oon koskaan itkeny. Oisin voinu mennä sillon sinne sairaalaan kattomaan ja hyvästelemään mummin, mut mul oli sellanen olo et oisin oksentanu jos oisin menny ni en menny. Jäin tuudittelee itteeni ja nyyhkyttämään siihen sohvalle sit. En oo kertaakaan muutenkaa käyny äidin mukana missää mummiin liittyväs jutussa, mua ei kauheesti kiinnosta nähä mun mummin ruumista. Joo tiedän ettei se nyt ihan noin oo, et sinne mennää tsiigaa jotai ruumista, mut nii, mun ajatusmaailmani <3

Keskiviikkona 21.12. oli joulujuhla, olin Repsun ja Sipan kaa, ja mun ois tehny ihan hirveesti mieli itkee ja kaikkee, mut en viittiny, koska must tuntu et se ois ollu vaan huomion hakua. Joten pidin kaiken itelläni. Kai mul ois ollu oikeus siihen, mut en pystyny. En tainnu koskaan kertoo Repsulle kuin onnelliseks se teki mut, ku se kysy mult ku oltiin menos sinne juhlaan, ihan siin kaiken keskustelun välissä, et oonks mä kunnossa. Oikeesti, kiitos, se oli jotenki just se mitä mä sillon tarvitsin.

Mä itkin itteni no duh tiistaina uneen, mut myös keskiviikkona, torstaina, perjantaina ja joka päivä kunnes tuli tapaninpäivä enkä enää pystyny itkee vaik oisin "halunnu" eli must tuntu silt.

Mua nolottaa kirjottaa tätä ku oon olkkarissa ja pidättelen itkuu :P no mut ihs käy tää näinki ^^

Olin nii onnellinen, ku sit torstaina meil oli Helmin synttärit isillä ja famu ja Timppa tuli meille, ni famu ei kertaakaa alkanu puhuu mummist mitää, vaan vast siin ihan lopus ku Timppa meni jo hakemaan autoa, famu esitti suruvalittelunsa (kuulostaa kauheen viralliselt ku sen sanoo näin..) ja sillee. Se oli helpottavaa, koska jännitin koko sen aamun sitä ku tiesin etten pystyis keskustelee asiasta viel. Mulle teki vaikeeta hymyillä enne jouluaattoa, mut kyl se siit sit suttaantu.

Tänään oli hautajaiset, ne meni hyvin. Aloin itkemään jo ennen kuin se oikeesti ees alko, mut noh, se teki hyvää kun en tosiaan oo pystyny itkee joulun jälkee. Se siunaustilaisuus oli muutenki kiva, mut mun on pakko myöntää et kaiken sen mitä se pastori selitti Jumalasta ja Jeesuksesta annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja sit ku tuli uskontunnustus (tai mikä onkaan) en sanonu sitä. Mun mielestä mun ei tarvii, tää ei ollu mitään kapinaa tms vaan ihan vaa sitä, et mun mielestä voin olla ihan yht hyvin hiljaa kuin et vaa mutisisin sitä sillee hyvin tunteella siel..

Noh mutta, tää oli ihan hyvä ainaki mulle et kirjotin tän jutun. Mul on tavallaan tosi vaikeeta täl hetkel, ku en pysty uskoo et mummi on poissa. En enää ikin nää sitä, se ei enää ikin rutista mua tai soita mulle ku en soita sille, ja mulle tulee oleen tosi vaikeeta käydä "papan haudalla" joka jatkossa on mummin ja papan hauta.

Täl hetkellä piiloudun mun tietsikan ruudun taa koska itken. Katoin viel yhen surullisen videonki täs samal <3

nää on kylläkin kynttilöitä siitä mihin kaikki saa viedä lyhtyjä, jouluna otettu, mut sopii tunnelmaan <3

Tää teki hyvää, purin ajatuksiani tähä ja jotai. Kiva jos luitte, mut ymmärrän jos ette lukenu, koska ei mua välttyst kiinnostais lukee toisen sukulaisten kuolemista, tai en tiiä, ei oo tullu ku vast kerran vastaan sellanen tilanne ja sillon kyl luin ja kiinnosti mut juh lopetan ja meen nukkuu :)